Anita Välikangas
Philosopher @ University of Helsinki 🌸 Politics of knowledge production, #philsci, STS 🌱 Currently on parental leave 🍲 Home cooking. Recipes I like: www.kasvisannos.fi .
- Joskus ihmisellä on tärkeää sanottavaa toisille. Siihen tarvitaan eri viestintäkanavia. Ajatellaan asiaa henkilökohtaiselta tasolta: Mitä tekisit sitten, jos sinulla olisi hätä? Ja et voisi viestiä ihmisille outlookilla, whatsappissa, somealustoilla? Alkaisitko kaivata paperiviestintää ilman sähköä?
- ‼️ Meta sulki aloitteen Threads-tilin ‼️ Onneksi emme ole vain yhden tilin varassa! Linkit kaikkiin löydät digitaalinenitsenaisyys.fi
- Ja vaikka asia onkin iso, niin ratkaisu äärimmäisen helppo: Sen kun klikkaa linkkiä, kirjautuu sisään, laittaa rastin ruutuun. Pari minuuttia. Helppo juttu 🙂
- ”Whatever the world looks like in 12 months, 12 years, or more, I want to be less nervous, and more trusting. I want to be ready to act and cooperate and live bravely with the people I love. Because if I can’t find joy in what there is, what’s the point.”
- ”Huolehtia”-sanan kaksoismerkitys on jotenkin kiinnostava. Että yhtäältä se tarkoittaa ”pitää huolta jostakin, hoitaa, huoltaa, vaalia jotakin - ja toisaalta ”olla huolissaan jostakin, jonkun puolesta, murehtia”. Aion viittata tähän aina kun mua syytetään liiasta murehtimisesta! 😀
- Kiinnostava analyysi! ”Experiential injustice occurs when trauma, oppression, or internalised domination not only distort interpretation but also erode the very capacity to apprehend one’s experience as morally or epistemically significant.”
- Mainio kirjoitus! ”Tieteen vapauden rajoittaminen ei kavenna pelkästään tutkijoiden toimintaedellytyksiä vaan säteilee koko ympäröivään yhteiskuntaan. Tiedettä voikin hahmottaa eräänlaisena sateentekijänä, joka levittää ympärilleen syvempää ymmärrystä, uteliaisuutta ja kriittisyyttä.”
- Olen itse aloittamassa postdoc-projektia tämän aiheen parissa nyt keväällä. Odotan mielenkiinnolla 🙂 Jaan täysin tuon Vuorelman näkemyksen siitä, että meidän pitäisi löytää uusia tapoja puhua akateemisesta vapaudesta.
- Aivan kuin spagettimetsä 🍝🌲
- Lapsi oli kirjoittanut haaveensa ylös. Tämä oli jäänyt jääkaapin oveen piiloon kaikkien koepapereiden ja muun sälän alle. Nostin paremmin esiin ja ajattelin ottaa tästä toimintasuunnitelman tai ainakin ideoita. 🙂
- Kirjaston poistohyllylle oli tullut eka osa Raimo Tuomelan kirjalahjoituksen ei-kelvanneista kirjoista. Ei mitään kunnioitusta tieteenalojen rajoja ja disipliiniä kohtaan! Sen sijaan inhimillisen ja sosiaalisen todellisuuden eri ulottuvuuksia löytyi vaikka mistä tulokulmista. Nämä tarttui mukaan.
- Aloitin Bernesta: ”Jo aikoja sitten on pantu merkille, että pitkäaikaisten vankeusrangaistusten synnyttämä sosiaalinen ja sensorinen deprivaatio on raskaasti rasittanut uhrien tunne-elämää. Erityisen ankara tältä kannalta on tietysti eristysselli.” (1/2)
- ”Sitä pelkäävät sellaisetkin vangit, jotka ovat paatuneet kestämään ruumiillista väkivaltaa, ja sitä käytetään tunnetusti keinona poliittisten mielipiteiden muokkaamiseksi. Kääntäen taas voidaan todeta, että yhteisön jäsentyneisyys tehokkaimmin lujittaa sen jäsenten poliittisia kantoja.” (2/2)
- Lapsi ehdotti aamiaispöydässä työnjakoa. Hän on nuori ja terävä - kun taas hänen mukaansa mä olen ”vanha höppänä”. Jotenkin pidin tästä uudesta jaottelusta. Liittyi tähän haikeuttakin - muistikuvia rakkaasta mummustani. Mutta silti: joskus on myös hienoa olla jollekin toiselle vanha höppänä.
- Tahtoisin kyllä tietää: missä on se hetki, jossa ihminen tulee aidosti kuulluksi?? Tunnetusti teräviä nuoria ei kuunnella - ja yhtenä aamuna sitä herääkin ja kuulee olevansa vanha höppänä, jonka mielipiteitä ei ainakaan pitäisi kuunnella.
- Minä: ”Nyt luetaan minun lapsuuteni loruja!” Lapsi: ”En halua.” Minä: ”Höpsis! Luetaan vaikkapa Timperin Taavi! (…) ’Jos ei laastari auta / ja linimentti ja rauta, / niin sitten kaivetaan hauta.’” Molemmat: 😨😨 Lapsi: ”Minusta tämän kirjan nimen ei pitäisi olla Hanhiemon ILOINEN lipas.”
